Sivut

torstai 10. heinäkuuta 2014

Isoja kaloja katselemassa

Kesäkuisen Istanbulin reissun päätteeksi kävimme katselmassa isoja kaloja. Aivan lentokentän liepeillä on Akvarium. Vaikka ei aivan 5 minuutin päässä kuten mainoksessa sanottiin.


Kierros oli aivan sopivan mittainen lasten kanssa käveltäväksi ja kohteet olivat riittävän reilaisia.


Ei tainut Pietarikaan Herran hänelle kertoessa, että sinusta tulee ihmisten kalastaja, arvata kuinka pitkään sitä hommaa vielä jatkuu hänenkin jälkeen. Kaloja oli näissä altaissa monenlaisia, niinkuin meitä ihmisiäkin. Jokaisen on Herra luonut ja haluaa kalastaa omakseen.


Tämä oli jo onneksi kalastettu, eikä enään vapaana. 


Lapsia oli ajateltu kierroksella, kun katselemisen lisäksi oli myös pientä tekemistä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti