Edellisen tehoviikonlopun postauksen jälkee blogisti jumahti. Oli reissua, mutta myös lepoa kevään uurastuksesta ja monet postaukset jäivät odottelemaan koneelle puolivalmiina, kuten tämäkin 3/3..
Reilu kuukausi sitten elimme haikeita hetkiä vuoden apunamme
olleen lastenhoitajamme Kaisan lähtiessä takaisin Suomeen. Haikeaa se oli niin
perheellemme kuin seurakunnallekin.
Kaisan kanssa saimme valmistautua Istanbulissa muuttoon,
kokea muuton Bulgariaan ja uuteen totuttelun täällä Peshterassa.
Lapset saivat nauttia monista mukavista päivistä Kaisan
kanssa. Muistoihin jäivät puistoissa käynnit, vauvaleikit, Autot-elokuvan innoittamat
jutut ja leikit, lenkit eläinreitillä, askartelut, värittäminen, yökyläilyt alakerrassa, Niilon pyörällä ajamisen opettelun
ilman apurattaita, sairastelut, Noomin
lauluinnostuksen, monet vieraat, retket ja kaikki muut hetket perheemme kanssa.
Kaisan läksiäisiä vietimme oman perheen kesken sekä
seurakunnassa. Viikottainen osallistuminen seurakunnan toimintaan ja
englantikerhon pitäminen tekivät Kaisasta tiiviin osan Peshteran seurakuntaan.
Kaisan lähtöä edeltävänä torstaina kokoonnuimme kirkon
pihalle. Muutamat nuoret kiipesivät kirsikkapuuhun ja keräsivät maukkaita
kirsikoita syötäväksi. Feymi-pastori piti puheen ja toki kakkukin oli Kaisan
kunniaksi hankittu. Lehmäkin tuli kirkon aidan taakse katselemaan tätä haikeaa eroa.
Iloisina ja kiitollisina ajattelemme yhteistä aikaamme
Istanbulissa ja Peshterassa. Lapset ovat toki ikävöineet Kaisaa, mutta
juttelulla, halauksilla, rukouksella ja skype-soitteluilla olemme selvinneet.
Vaikka ikävä välillä itkettääkin, onni on oma aikuinen isosisko ja ystävä
Suomessa.
Jonna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti