Isänpäivänä Velingradissa

Eilen aamulla lasten herätessä päivän leikkeihin, isä käänsi vain kylkeään. Meidän perheessä isän hommana on herääminen aamuisin. Ei sillä, etteikö äitikin aamuisin heräisi, mutta lapset nousevat äidin perinteeseen liian aikaisin. Oli isänpäivä. Muutamaa tuntia myöhemmin, sopivasti ennen kirkkoon lähtöä, herätys saapuikin aamupalan, koko perheen ja täytekakun kera sänkyyn. Aamupala tarjottimella oli vielä lappu: "Olisiko tyhjä?". Näin isänpäivälahjan etsintä sai arvoituksia seuraten alkunsa. Pienten apulaisten seuratessa malttamattomana vieressä ja hyviä vinkkejä antaessa, löytyi suuri pahvilaatikko noin 10 rastin jälkeen lopulta eteisestä. Paketissa oli rakkaudella valittuja herkkuja ja taideteokset näiltä apulaisilta. Ensimmäinen vihje muuten viittasi siihen lämmitysjärjestelmän avopaisuntasäiliöön vintillä. Onneksi lappu oli jo luukussa.

Isänpäiväkirkon jälkeen veimme myös seurakunnan pastori-isälle kakkua, jotta hänkin saisi maistaa palan suomalaisesta isänpäivästä syksyn keskellä. Tavarat oli pakattu jo valmiiksi ja lähdimme tiukan viikon jälkeen irtiotto-isänpäivä-kylpylävirkistäytymis-retkelle. Bulgarian kielen opiskelun aloitus Plovdivissa, viralliset asukaskortit Pazarcikin poliisilta, ensimmäinen nuortenilta Peshterassa, syysflunssasta parantuminen, lämminvesivaraajan tilaaminen kotiin, jotain manitakseni menneestä viikosta.

Vajaan 50 km päässä on itseään Balkanin kylpyläpääkaupungiksi mainostava Velingrad. Matkalla piti oikein pysähtyä kuvaamaan syksyistä vuoren rinnettä, jossa valo ja varjot leikkivät kauniisti, puut ovat riisuneet pukunsa ja maa on peittynyt ruskan kaihoon.

Oikein virkistävä kylpylä löydettiinkin. Lomakausi ja viikonloppukin kun oli ohitse, saimme olla melkein tyhjässä hotellissa ja uima-altaassa (ja saunassa). Velingradissa on kyllä kylpylöitä, vaikka kylpyläpääkaupungiksi asti, mutta muuten maisema oli varsin perinteistä bulgarialaiskaupunkia. Ainakin, mikäli lapsiin on uskominen: "Täällähän on samanlaista kuin Pesterassa. Vain erivärisiä autoja on."

Ylempi kuva rautatieaseman edestä ja alemmassa kävelykeskustan muodin huippua.

Voitte arvata, mikäli oli lapsista reissun huippujuttu. Hotellissamme osasivat neuvoa tien perille ratsastustallille, josta löytyi sopiva poni pienten kokeilla. Isommille oli tarjolla myös mahdollisuus pudota korkeammalta, mutta kuten näette lastenhoitajamme Kaisa selviytyi elämänsä toisesta ratsastuksesta hienosti.

Niin ja se lasten huippujuttu. Jos molemmat saisi valita ja yhdistää, niin se olisi uiva poni.