Tammikuussa järjestettiin seurakunnassamme pyhäkouluopettajien koulutuskurssi kahtena iltana. Osallistujat olivat etupäässä seurakuntanuoria, mutta muutama vanhempi rouvakin tuli paikalle. Kouluttajan johdolla pohdittiin, miten Jeesus kohtasi lapsia ja mitä Hän oli mieltä lasten opettamisesta. Lisäksi tutustuttiin pyhäkoulun kaavaan ja sisältöön. Ensimmäisenä iltana annettiin läksyksi lukea Raamatun kertomus ja vastata muutamiin kysymyksiin. Seuraavana iltana koulutusta jatkettiin ja harjoiteltiin enemmän käytäntöä. Miten on hyvä valmistautua etukäteen pyhäkoulussa opettamista varten? Miten flanellokuvien avulla elävöitetään Raamatun kertomusta? Miten opetetaan lapsille Raamatun jakeita? Nuoret olivat varsin innokkaita oppimaan ja heti kuului kyselyjä, joko seuraavassa pyhäkoulussa voisivat olla opettajina.
Krushevon seurakunnasta ei pyhäkouluopettajien koulutukseen Peshteran kirkolle päässyt osallistujia muunmuassa talviolosuhteiden vuoksi, joten kolmantena päivänä suunnattiin Krushevoon. Lyhestä varoitusajasta huolimatta krushevolaisia oli koolla liki kymmenen. Pienen kylän poukkoilevan lumisohjoisen tien päässä tönötti vaatimaton mökki, jossa oli eteinen ja pari huonetta. Toisessa huoneessa, jossa viikottaiset jumalanpalveluksetkin pidetään, oli muutama sänky sohvana ja lisätuoleja. Yhdellä seinustalla lämmitti kamina. Seurakuntalaiset innostuivat alkuun kertomaan historiaansa ja miten olivat tulleet Jeesuksen tuntemaan. Kaiken puutteen ympäröiminä oli liikuttavaa kuulla ”Jeesuksen kanssa olemme onnellisia!” tai ”Kiitos Jeesuksen, hän pitää meistä huolen.” Myös Krushevossa koulutusta kuunneltiin tarkkaavaisina ja sen jälkeen pohdittiin, kuka lasten pyhäkoulut voisi aloittaa ja minä päivänä.
Peshterassa on jo pitkään pidetty lauantaisin pyhäkoulua, joka jatkuu edelleen. Aiemmin ei sunnuntain jumalanpalveluksen aikana ole ollut pyhäkoulua. Syksyllä tänne muutettuamme aloimme kysellä pyhäkoulumahdollisuutta jumalanpalveluksenkin aikana. Vastauksena oli ettei pyhäkoululle ole tilaa. Kirkon takaosassa kyllä on huone, mutta se on täynnä tavaraa. Voisihan sen tyhjentää. Lupasimme tuoda tavarat meidän varastoon. Tavarat tulivat hevoskärryllä ja siitähän syntyi suuri ilo.
Sitten syntyi epäilys siitä, ettei sinne kuitenkaan tule lapsia ja huonekin on liian kylmä. Hankimme lämmittimiä, kokolattiamaton ja vakuuttelimme, että pyhäkoulu on tärkeä niille muutamillekin lapsille, jotka ovat jumalanpalveluksessa.

Iloksemme jumalanpalveluksen aikainen pyhäkoulu toteutui tammikuun koulutuksen myötä. Siitä asti ovat 6 pyhäkouluopettajaa pitäneet pareittain pyhäkoulua. Viikko viikolta lapsimäärä pyhäkoulussa on lisääntynyt ja sana kiirinyt pienten lasten äideille. Viime sunnuntai oli riemun täyteinen, hymy paistoi monen seurakuntalaisen kasvoilta, kun pyhäkouluhuonetta ympäröivät penkit täyttyivät noin viidestätoista lapsesta ja kirkkosalikin oli aiempaa täydempi lapsiperheiden innostuttua kirkkomatkalle. Kuvassa ensimmäinen sunnuntai-pyhäkoulu Peshterassa.
Krushevolaiset aloittivat myös pyhäkoulut tammikuun koulutuksen innostamana. Lauantaisin lapset ja pyhäkouluopettaja kokoontuvat samassa huoneessa, jossa sunnuntain jumalanpalvelukset pidetään. Sielläkin on intoa ja iloa kokoontua Jumalan sanan ääreen lasten kanssa.
Erityinen ilonaihe pyhäkouluihin liittyen on se, että ne ovat molemmilla paikkakunnilla täysin paikallisten pitämiä. Me auttelemme heitä tarvittaessa.

Onpa hienoa kuulla miten lapsityö menee eteenpääin siellä! Tärkein työ, siitä se alkaa! Onko Krushevon kirkon rakennushanke nytkähtänyt eteenpäin vai miten....?
VastaaPoistaVoimia, ilo ja lepoa teille ysstävät siellä!
rukoilee Solveig
Aivan mahtavaa! :) Rukouksin tätä kaikkea muistaen!
VastaaPoista