Sivut

tiistai 4. helmikuuta 2014

Saunaa rakentamassa, osa1

Heti ensimmäistä kertaa talomme nähtyämme totesimme kellarihuoneesta, että tännehän voisi tehdä saunan. Matka ajatuksesta toimintaan oli pitkä. Ensin omistajalta lupa. Se irtosi hänen nähtyämme lapsemme ja todettua että täytyyhän lapsilla olla lämmintä vettä. Siihen aikaan lämminvesivaraaja oli vajaatoimintainen / rikki. Samalla mieli heltyneenä tuli lupa kaikkeen muuhunkin kysymäämme. Astianpesukoneeseen keittiöön, putkieristykseen ja kellarisaunaan, muutamia mainitakseni.

Kiuas löytyi suomalaiselta ystävältä Istanbulista ja lokakuussa se matkusti uuteen kotiinsa. Sähkömiehen tullessa muita asennuksia hoitamaan, pyysimme myös vetämään riittävän järeän kaapelin saunan puolelle kiuasta varten. Autotallin piti olla tyhjä tullessamme, mutta siellä oli yhdelle seinustalle pinottu puretun parakkirakennuksen seinärunkoja. Saimme luvan käyttää niitä saunan rakennuksessa.



Parakkirungoista yläreunan sahaamalla saisi 160 cm korkeat seinäelementit valmiina paloina, mutta harmikseni saunahuoneen ovesta, vaikka onkin yli 170 cm korkea, ei alas vievien portaiden vuoksi mahtunut sisäänsä kuin 150 cm elementit. Siitä seurasi hieman lisähommaa, kun elementit piti pistää pienemmiksi kappaleiksi. Tila on liian matala suomalaisiin saunamittoihin, mutta kattohan on silloin vain lähempänä lattiaa. Saunan seinät tulevat kauttaaltaan irti tilan omista seinistä, vain yhdestä nurkasta kiinnitän niiden tukirakenteen seinään.


Joululomalla hommat alkoivat, mutta loma loppui kesken ja projekti jäi ikuisuusprojektiksi kielenopiskelun ja kaiken muun oheen. Nyt kuitenkin seinät ovat sisällä ja odottavat vain yhteenliittämistä, alumiinipaperieristystä, panelointia ja lauteita. On vähän käsillä tekemistä muun bulgarian pänttäämisen ja tietokoneella istumisen vastapainoksi. Eräänä iltana paneelilautoja irroitellessa hävisi tuliaislakritsit kuin huomaamatta suihin.



Niilo on myös ollut erittäin innokas puuha-pete hommissa ja päässyt opettelemaan sahaamista, vasaroimista, styroksimajan rakentamista (oheistoimintana) ja porakoneen käyttöä. Jos mahdollista vielä häntä innokkaampia ovat olleet seurakunnan nuoret miehet. He haluaisivat tulla useammin, kuin itse kerkiän muilta menoilta saunahommiin paneutua. Toivottavasti vielä kevään mittaan saadaan osa 2 myös tähän rakennusprojektiin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti