Peshteran koruja tekemässä

Joulukuun alussa oli vuoro viidennen Peshteran koruprojektin. Juuri kun vuoden kylmimmät ajat tekevät tuloaan ja edellisen koruprojektin kerryttämien varojen turvin aletaan seurakunnan diakoniatyön toimesta jaella vähävaraisimmille polttopuita ja lääkerahoja, on aika suunnata katseet jo seuraavaan vuoteen. Jos vuodenkin päästä halutaan antaa diakonia-avustuksia, täyttyy ennen kesää tehdä uudet korut valmiiksi. Suunnataan siis kirkolle, joka tällä kertaa on kuvattuna edestä päin. . 

Kirkon etuosaan laitetaan pöydät ja penkit. Nostetaan helmet esille ja ihmetellään uusia malleja. Parasta tässä työssä on yhdessä tekeminen. Aloitusviikolla oppaita oli useampikin ja olihan sinä kova homma, oppia parissa päivässä mistä nauha menee ja minne helmet jää.

 Useita iltapäivän hetkiä korupajalla istuneena olen saanut hymy korvissa kuunnella leikinlaskua ja naurun pyrskähdyksiä. Samalla nuoremmat ja vanhemmat sormet pujottelevat helmen kerrallaan nauhoihin.

Kun on alkaa näyttämään valmiilta, täytyy tarkastaa onko pysytty mallissa. Välillä työn tulosta saa ylpeänä esitellä vieruskavereilleen, katso miten hieno siitä tuli. Joskus taas todetaan surullisena, tuolta unohtui yksi helmi, tai mistä tuo ylimääräinen tuonne tuli. Ei auta kuin purkaa ja koota uudestaan.

Toisinaan nauru on hiljentynyt, joku kertoo sukulaisensa tilanteestä kyynelsilmissä ja pyytää toisia muistamaan rukouksissa. Jaettu suru on puolittuu ja jaettu ilo tuplaantuu. Ja kummallekin näistä on tilaa tässä kirkossa, josta on löytänyt paikka myös korupajalle. Kun ilta jo alkaa hämärtämään, suuntaa itse kukin kotiinsa kaminaa lämmittämään. Onneksi sormet eivät ole kohmeessa tämän voimistelun jälkeen.