Lastenraamattuja jakamassa

Ilma on kirpeä, mutta pakkasta ei vielä ole. Kävelen 15 minuutin matkan kirkolle ja muistelen erästä lauttamatkaa Aasiasta Eurooppaan. Silloin palapelin palaset loksahtivat paikoilleen. Vuodet Pohjois-Savossa ja lukemattomat lasten Donkkis Big Night illoissa pidetyt Sentti lähetykselle -esittelyt, Peshteran seurakunnan historia ja nuori Albena, joka sai lahjaksi lastenraamatun ja aloitti pyhäkoulun naapuruston lapsille. Junnutyön pyyntö tehdä joku uusi lähetysprojekti. Peshteran lapset, jotka kulkevat talvellakin ilman pipoa ja hanskoja, eivätkä tunne vielä Jeesusta. Jumalan suuret suunnitelmat. Valot palavat jo kirkolla, kun saavun sinne.

Pyydän muutaman nuoren miehen avuksi ja haemme lasten pyhäkouluhuoneesta sylikaupalla lastenraamattuja. Kirkon eteen kannetaan pöytiä ja nostan repustani paperileikkurin esille. Edellisenä iltana olin tulostanut kolmisen sataa tarratulostetta. Hyvän joulun toivotuksen kera kutsuja seurakauntaan sekä vinkkejä, kuinka bulgarialaiset kirjaimet tunteva lapsi voi alkaa lukemaan turkkia. Tulosteet leikellään sopiviksi lastenraamattujen etu- ja takakannen sisäsivulle. Tarra on varsin tarttuvaa ja muutama kappale menee harjoituksen merkeissä, kunnes kulmat saadaan kohdilleen ja jälki on lopulta lähes ammattimaista. Kun 20 kirjaa valmistuu, voivat ensimmäiset jakajat lähteä oville. Rukoilemme vielä yhdessä, pakkaamme kirjat laukkuihin ja sovimme miltä kadulta aloitamme.

Ennenkuin pääsen parini kanssa edes ensimmäiselle ovelle kadulla olevat miehet kyselevät ketä etsitte ja millä asioilla liikutte. Yksi miehistä sai lastenraamatun hypisteltäväksi. Hän ilahtui työstämme ja toivotti hyvää illan jatkoa, mutta toinen kertoi, ettei meidän lapselle tuollaisia sitten tarvita. Emme sitten menneet hänen ovellensa. Ovet olivat pimeitä, jos ikkunoista näkyi valoa tiesimme, että talossa ollaan kotona. Ovikelloja ei ole. Koputimme oveen ja huusimme: "Isoveli! Katsotteko yhden minuutin?" Kerroimme tulevamme kirkolta. Monessa taloja oli vain äiti ja lapset kotona. Tulijoista ja lahjasta oltiin kiinnostuneita ja se monien kiitosten kanssa otettiin vastaan. Jossain sisarukset kilpaa yrittivät ensimmäisenä päästä kirjaa hypistelemään. Toisessa kodissa aukaistiin vain ikkuna, josta ojennettiin käsi lahjan vastaan ottamiseksi. Emmehän olisikaan voineet mennä sisään, kun talossa ei ollut miestä paikalla. Muutamassa talossa istuimme kaminalla lämmitetyssä huoneessa hetken juttelemassa kirkon toiminnasta. Joku tuli jo kadulle asti vastaanottamaan lahja lastenraamattua. Toisaalla ei ollut enään lapsia kotona. Kaikkia kutsutiin mukaan kirkolle.

Kun kirjalaukut olivat tyhjät palasimme kirkolle. Muut olivat jo kerenneet lähteä. Pastori vielä pienen apupojan kanssa leikkeili tarratulosteita. Alttarilla oli komea kirjapino valmiina jaettavaksi. Laskimme, paljonko vielä tarvitaan tulosteita ja siivosimme paikat. Huomenna jatkettaisiin. Kirkon portilla oli kymmenkunta pikkupoikaa istuskelemassa. Toivotin hyvää iltaa ja kyselin kuulumisia. Jotkut vastasivat lyhyesti, toiset pyysivät yhtä stotinkaa leipään. Kysyin, missä isä ja äiti ovat ja eivätkö he anna leipää? Sairaalassa, eikä ole rahaa sanoi yksi. Toisen huutaessa vierestä, että se valehtelee, on niillä rahaa. Kolme neljä olivat käyneet opissa moskeijassa ja rintaansa lyöden kertoivat uskontunnustuksensa arabiaksi. Kerroin heille rakastavasta Jumalasta, josta kerrotaan Raamatussa. Kaksi poikaa halusivat saattaa minut koululle asti. Matkalla pyöritin heitä kainalokarusellissä. Koulun kohdalla erotessamme he tulivat halaamaan hyvästiksi. Hyvillä mielillä kävelin kotiin.

Lisätietoa projektin facebook sivulta: facebook.com/lastenraamattujapeshteraan