Istanbulissa tuli hankittua pyörä, jolla suurkaupungin ruuhkassa pääsi yllättävän kätevästi liikkumaan. Tosin hulina ole ympärillä sen verta vilkasta, etten hankkinut siellä lastenistuinta. Nyt se hetki koitti täällä, Noomi sai oman penkin. Jännityksen ja innostuksen vallassa Noomi istui penkkiinsä.
Kodikadulla hän ihmetteli, miksi minä en voi nähdä eteenpäin. Pikkuhiljaa opeteltiin katselemaan sivulle, eikä isän selkää. Ensimmäiset katukiven töyssyt tulivat yllätyksenä, mutta sitten möykkyiseen kyytiin oltiin jo totuttu. Pian pääsemme toivottavasti perhepyöräretkille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti