Pyöräilyharrastus meidän perheessä pääsi uuteen vauhtiin, kun jo aikaa sitten eräänä päivänä aloimme puhua Niilolle, että otetaanko apurattaan pyörästä pois. Ei varmasti, oli ensireaktio, miten minä sitten pysyn pystyssä. Youtubesta löytyi pyöräilyn opetteluvideoita ja niitä katsottiin rohkaisuksi.
Matkalla puistoon juteltiin monta kertaa, ettei se pyöräily heti välttämättä onnistu ja se on taito, jota täytyy harjoitella paljon. Niilo oli sen sijaan itsevarma, minä vain lähden ajamaan.
Niinpä poika tiesi mitä teki. Lähipuistossa pieneen ylämäkeen ajaminen olikin kaikkein helpointa.
Sitten löysimme lähikoulun pihamaalta juuri pienen pojan pyöräilyä varten sopivan asfalttikentän. Sitä riemua on riittänyt sen jälkeen niin paljon, kuin innokkaita lähtijöitä kentälle on riittänyt. Mopon tytön täytyy tietysti päästä jo mukaan.
Suunnitelmissa on jo hankkia pojalle astetta isompi pyörä ja laittaa apurattaat ensimmäiseen takaisin ja näin tyttökin pääsisi opettelun makuun.
Olen yrittänyt laittaa tänne kommenttia nyt kolmesti, mutta jostakin syystä se ei näy??? Yritänpä nyt taas. Olen kysellyt, että missä on äidin pyörä? Anne
VastaaPoistaHyvä Niilo! t.Hanna
VastaaPoistaÄidin pyörä oli tuolloin vielä kaupassa, vaikkakin ostosuunnitelmia oli ilmassa. Nyt äidilläkin on pyörä ja pyöräilemme koko perheellä. Joku päivä voi vaikka blogiin ilmestyä kuva pyöräilevästä Haveristen perheestä :)
VastaaPoista