Vierailulla ortodoksikirkossa

Kirkkomatkamme kulkee ortodoksikirkon ohitse. Monesti olen miettinyt, että joskus pitäisi poiketa sinnekin jumalanpalvelukseen. Kun sunnuntaina 5.1. olimme tien päällä  muutenkin kirkon menojen aikaan, päätimme ottaa tilaisuudesta vaarin. Velingradin keskustassa on kivan näköinen ortodoksikirkko ja klo10 olimme paikanpäällä odottamassa mitä nyt tapahtuu.

Kameroita ei kirkossa katseltu hyvällä, joten varsinaisen toimituksen ajan se pysyikin laukussa. Tietämättämme satuimme paikalle suurena juhlapyhänä, vedensiunaamispäivänä. Silloin muistellaan Jeesuksen kastetta ja monissa ortodoksikirkoissa juhlitaan myös joulua. Bulgariassa joulu kuitenkin juhlitaan läntisen perinteen, tai voisiko sanoa kaupallisen kalenterin, mukaan. 

Bulgarian taidon ollessa sanojen erottamisen yrittämisen tasolla, ymmärtämisestä mitään mainitsematta, tyydyimme istumaan lasten kanssa sivupenkeillä ja katselemaan mitä tuleman pitää. Pappi mustassa kaavussaan hääräsi kirkon edessä. Etuosan keskellä oli pöytä täynnä vesiastioita. Sivuovesta ilmestyi myös punakaapuinen pappi, joka avustajien kanssa haki valtavan kokoisen metallisen vesiastian ja toimitus saattoi alkaa. Ihmiset kerääntyivät muuriksi papin ja vesiastioiden ympärille, joten näköhavainnotkin jäivät vähiksi. Puheesta erottui lähinnä kaksi sanaa Господин ja Исус, Herra ja Jeesus. Puhe oli ainakin päähenkilöstä, vaikkei muuta vielä ymmärtänytkään.

Lapsille istuminen alkoi käydä pitkäksi ja normaalista poikkeava jumalanpalvelus vei rutiinien tuoman tottumuksen istua sen ajan. Lupasimme, että kun jumalanpalvelus loppuu, saatte molemmat sytyttää yhdet kynttilät. Se olikin hyvä veto ja loppuaika kului paremmin, katsellen kynttilöiden sytyttelyä ja palavia kynttilöitä. 

Itse emme hinkuneet pyhitettyä vettä, joten muiden sitä jonottaessa pullojen ja suppiloiden kanssa, kiertelimme katselemassa kirkon kauniita maalauksia. Mistä tilanteestä mikäkin kuva on? Saako tuohon kuninkaan tuolin näköiseen korkeaan tuoliin istua? Miksi nuo ihmiset ottavat tuota vettä? Monia kysymyksiä tuli esille. Yksi osallistujista halusi piirtää vedellä ristinmerkin lastemme otsaan. Toinen suostui, toinen ei. Emme tienneet vedestä sen enempää, kuin että sitä arvostetaan enemmän kuin tavallista vettä. Illalla piti itsekin tutustua ortodoksikirkon opetukseen aiheesta netissä.

Lopulta koitti se aika, kun lapset saivat ostaa 20 stotinkalla kynttilät. Varoittelusta huolimatta kesti noin viisi sekuntia kun tytön kynttilä oli jo kahdessa osassa. Suurella antaumuksella kynttilät sytytettiin ja paikat kynttilöiden jalasta niille valittiin.

Paljon oli ihmisiä kirkossa ja mukava oli seurata heidän kirkonmenojaan. Tosin oma luterailainen seurakunta alkoi tuntua entistä enemmän kodilta, siellä on tuttua ja ymmärrettävää. Lähtiessämme kirkon pihalla kerjäläisäiti lapsensa kanssa sai lastemme eväistä oman osansa. Hanskatkin olisivat olleet pienelle tarpeen.